sunnuntai 8. tammikuuta 2017

URHEILUJOHTAMISEN TULEVAISUUS FOORUMI 2017 (PIEKSÄMÄKI)- Mistä oikein on kysymys?

Eletään 1990-lukua, kun (etenkin tuohon maailmanaikaan maan selkeästi vaikutusvaltaisin media) Helsingin Sanomat tekee jutun Pieksämäestä. Juttu ei varsinaisesti mairittele kaupunkia. Tutkimukseen perustuva juttu leimaa Pieksämäen Suomen onnettomimmaksi paikkakunnaksi. Tämä stigma palaa syvälle Pieksämäen orvasketoon. Niin syvään, että kaikuja tuosta jutusta kuulee vielä vuonna 2017. 

Mitä Pieksämäki sitten minulle merkitsee? Kesää, mökkiä, sukulaisia, huikean edullisia liikuntamahdollisuuksia, Pieksämäen Pallo-Seppoja (PiPS), Savon Palloa (SaPa), Pieksämäen Salibandya (Pisaba) ja tennisseura T-70:tä. Positiivisia juttuja. 

Niin. Vanhempani tekivät paluumuuton paikkakunnalle jokunen vuosi sitten. Pieksämäki on paikkakunta, joka on kulkenut mukana läpi elämäni, vaikken ole koskaan kaupungissa asunutkaan. Suuri osa sukuani sen sijaan on, jonka lisäksi kesäpaikkamme sijaitsee Pieksämäellä. Takavuosina myös urheilu kuljetti usein kaupunkiin, sillä Kuopion ja Pieksämäen junnujengit olivat usein samoissa lohkoissa. Sympatiseeraan siis Pieksämäkeä poikkeuksellisen vahvasti. Lisäksi olen hieman sparraillut paikallista lätkäseuraa (PiPS) esimerkiksi sosiaaliseen mediaan liittyen, joskin tuo on lähinnä ollut veljeni projekti.
Hiljattain olen ilolla pannut merkille Pieksämäeltä kaikuneet vahvat signaalit siitä, että kaupunkiin on palaamassa positiivinen vire. Jos pystyn jotenkin kaupunkia auttamaan, niin teen sen hyvin mielelläni. Koska ydinosaamiseni linkittyy vahvasti urheiluun ja urheilubisnekseen, niin olen tietenkin funtsinut Pieksämäen kaupunkibrändin kehittämistä tätä kautta. 

Hyväksi vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikkapa samankokoinen Loimaa (Wikipedian mukaan Pieksämäellä asuu vajaat 19 000 asukasta, Loimaalla vajaat 16 500), jonka kaupunkibrändin rakentumisessa Hurrikaani ja Bisons ovat olleet selvästi pieksämäkeläisiä seuroja suuremmassa roolissa. Jos paikan brändääminen urheilun keinoin kiinnostaa, niin erittäin vahva suositus tälle Jaakko Haltian loistavalla bloggaukselle aiheesta: http://www.csb.fi/arvoa-urheilusta-hanke/loimaanlikat/


”Loimaalla ei ole enää kahta liigajoukkuetta, mutta useamman vuoden kestänyt ajanjakso sai aikaan jotain poikkeuksellista. Hurrikaani-Loimaan ja Bisonsien esitykset parketeilla ja joukkueiden saama mediahuomio ovat nostaneet suomalaisten tietoisuutta Loimaasta.

Loimaan yrityselämässä korostuvat vahvasti investoivat teknologiayritykset, mutta laajempaa tietoisuutta niiden olemassaolosta on vienyt eteenpäin urheiluseurojen kautta syntynyt mediajulkisuus.  Nykyisestä asuinpaikastaan riippumatta loimaalaiset ovat olleet piirun verran enemmän loimaalaisia kuin aiemmin.” -Jaakko Haltia


Jos puolestaan katsotaan Pieksämäkeä urheilukaupunkina, niin mitä tulee mieleen? Usein ensimmäisenä mainitaan suomalaista lentopalloa vuosikaudet suvereenisti aikanaan dominoinut Pieksämäen NMKY, ”Namika”.

Urheilua seuraava kansalainen mainitsee ehkä myös naisten lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Pieksämäki Volleyn. Joku osaa vielä yhdistää nykyisistä huippu-urheilijoista uimari Ari-Pekka Liukkosen ja rallikuski Esapekka Lapin juuret Pieksämäkeen. Saattaapa joku urheilutietäjä tiedostaa, että takavuosien urheilutähdistä esimerkiksi Tommi Kovanen sekä muuan Raimo Kuuluvainen olivat lähtöisin Pieksämäeltä. Voidaan kuitenkin väittää, että kaupungin suurimmat menestysvuodet urheilukaupunkina ajoittuvat vuosikymmenten taa.

Potentiaalia profiilinkohotukseen nimenomaisesti urheilu- ja liikuntakaupunkina Pieksämäelläkin kuitenkin on. Ja sitä on paljon. Harrastusmahdollisuudet kaupungissa ovat erittäin hyvät. Hiekanpään urheilualueella sijaitsevat vieri vieressä hyvä jäähalli, urheilutalo, uimahalli kuntosalilaitteineen, uusi hiekkatekonurmikenttä sekä mm. tennis- ja beach volley kenttiä. Lisäksi näyttää vahvasti siltä, että alueelle rakennetaan lähitulevaisuudessa vielä halli mm. palloilu- ja kamppailulajien käyttöön. 

Haluaisinkin todella nähdä, että tulevaisuuden Pieksämäki profiloituu nimenomaisesti urheilullisena ja liikunnallisena kaupunkina. Nämä kun ovat brändiattribuutteja, jotka korreloivat positiivisesti monen muunkin hyväksi koetun piirteen kanssa. Tämä taas on omiaan lisäämään kaupungin vetovoimaa, niin koulutetun työvoiman, tapahtumajärjestäjien kuin turistienkin silmissä.

#UJT2017- Miksi juuri Pieksämäki?
Ensimmäinen konkreettinen askel tätä visiota kohti otetaan 20.4.2017 Pieksämäen kulttuurikeskus Poleenissa. Tuolloin nimittäin järjestetään järjestyksessään kolmas Urheilujohtamisen Tulevaisuus Foorumi.

Juho Nenosen & Itä-Suomen yliopiston Joensuussa keväällä 2015 lanseeraamasta tapahtumasta on kasvamassa traditio, joka kerää suomalaisesta urheilubisneksestä kiinnostuneet ympäri maan verkostoitumaan ja kuuntelemaan timanttisia esiintyjiä. Edellisvuonna oltiin Turussa ja paikalla oli pyöreästi 150 henkeä. Bloggaukseni edellisvuoden seminaarista löydät täältä: http://kuuluvainen.blogspot.fi/2016/05/ujt2016-kovat-odotukset-viela-kovempi.html

Kisan vuoden 2017 foorumin järjestämisestä vei siis Pieksämäki. Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta Pieksämäki tarttui selvästi aktiivisimmin asiaan ja lupasi tukea järjestelyjä kaupungin puolesta mm. tarjoamalla tilat tapahtumalle. Kaupungin kulttuurikeskus Poleeni sopiikin erinomaisesti tämänkaltaisen seminaarin tapahtumapaikaksi.

Ja onko se Pieksämäki syrjässä ja kaukana? No ei niinkään. Ensinnäkin kaupunki on tunnettu rautatiekaupunkina, joten VR kuljettaa oikein nätisti ihmiset paikalle ympäri Suomen. Jos taas haluat tulla autolla, niin alle 200 kilometrin päässä Pieksämäestä sijaitsevat mm. sellaiset kaupungit kuin Lahti ja Joensuu. Mikkelistä, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Savonlinnasta taas matkaa Pieksämäelle on vajaat 100 kilometriä. Helsingistäkin alle 300 kilometriä. Junalla Stadista Pieksämäelle menee kolmisen tuntia.

Tsekkaa Pieksämäen tarkka sijainti Google Mapsista tästä: Pieksämäki kartalla




 
Millaisella ohjelmalla ollaan liikkeellä?
Tänäkin vuonna tapahtuman puhujalistaus on erittäin tasokas. Moni key note -puhujista osoitti tasonsa (viimeistään) viime vuoden foorumissa, mutta toki mukana on nyt myös uusia kasvoja. 

Vuoden 2017 puhujakokoonpanon muodostavat seuraavat nimet (oikeus muutoksiin pidätetään):

  •  Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski
  • Turun ammattikorkeakoulun lehtori (urheilujohtaminen) Jaakko Haltia
  • European Fighting Challenge -vapaaotteluorganisaation toimitusjohtaja Jarno Kukila
  • LähiTapiolan yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Arto Heinonen
  • Suomen kaikkien aikojen menestynein taitoluistelija, maamme urheiluliiketoiminnan suurimpiin lupauksiin kuuluva Laura Lepistö.

Tilaisuuden juontaa allekirjoittanut.

Päivän aikana sivuttavia teemoja tulevat olemaan mm. sosiaalinen media, urheilumarkkinointi, kansainvälisen urheilubisneksen lanseeraus, yhteiskuntavastuu ja sen urheiluseuroille & järjestöille tarjoamat mahdollisuudet sekä ihmisten johtaminen ja motivointi. Tilaisuuden jälkeen järjestetään vielä verkostoitumistilaisuus myöhemmin tarkentuvassa paikassa.

Piletit kustantavat 50 euroa (ALV 24%) ja tuotot tullaan ohjaamaan pieksämäkeläisen junioriurheilun hyväksi. Opiskelijat saavat lipuista -30 % alennuksen koodilla "opiskelija".

Osallistujat voivat lippua ostaessaan ohjata suoraan 10 euroa haluamalleen pieksämäkeläiselle seuralle. Tämän lisäksi mahdollisilla tapahtumatuotoilla pyritään rahoittamaan alueellista junioriurheilua. Huom! Mikäli seurakohtainen summa jää alle 50 euron, siirretään summa seminaarin kokonaistuottoihin, joilla pyritään merkittävämpään alueelliseen vaikuttavuuteen juniorityön näkökulmasta. Henkilökohtaisesti allekirjoittanut haluaisi nähdä, että tuotot käytetään nimenomaisesti juniorivalmentajien koulutukseen ja/tai vanhempien kouluttamiseen ns. reilun pelin sääntöihin liittyen.

Sen verran tohtori Kuuluvainen ottaa omaa riskiä kannettavakseen Pieksämäen hyväksi, että henkilökohtainen break-even pisteeni menee noin 90-100 osallistujassa. Pieksämäen kaupungilla, puhumattakaan seuroista, ei siis ole minkäänlaista taloudellista riskiä. Minulla (tai omistamallani Hockey Tiger Oy:lla) sen sijaan on :) En kuitenkaan epäile hetkeäkään, ettemmekö saisi tuota määrää porukkaa häkkiin. Suurempi markkinointimyllytys käynnistellään tammikuun kuluessa. Kiitokset jo tässä vaiheessa avusta Pieksämäen kaupungin suuntaan Kari Koistisella ja Antti Nousiaiselle. Erityiskiitos myös Tiina Stenille jeesistä tapahtumaposterien kanssa. #Respect.

Lippuja tapahtumaan voit ostaa täältä (samasta osoitteesta löydät myös tarkempaa tietoa tapahtumasta): https://holvi.com/shop/urheilujohtaminen/

Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä UJT2017-Foorumiin liittyen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Voin jo tässä ilmoittaa, ettemme ole juurikaan ostamassa ulkopuolelta palveluita tilaisuuteen liittyen. Erilaiset barter-/vaihtokauppaideat sen sijaan ovat toki aina tervetulleita.

Lipun lunastaneet saavat tilausvahvistuksen mukana myös alennuskoodin, jolla voi hankkia maaliskuussa julkaistavan ”Urheiluseurojen sisäpiirissä”- kirjamme alennetulla hinnalla.
Tarkoitus on selvitellä mahdollisia majoituspaketteja sun muita. Jos haluat yöpyä kaupungissa, niin laitelkaa viestiä vaikka allekirjoittaneelle (arto.kuuluvainen@gmail.com), niin kartoitan mahdollisuuksia alennettuihin hintoihin.

TERVETULOA PIEKSÄMÄELLE 20.4.2017!

1 kommentti:

  1. No voi hittolainen. Tänä vuonna en pääse paikalle, ollaan nimittäin ESPANJASSA, SUPERPESIKSEN sarja-avausta valmistelemassa. Erikoinen yhtälö? Niin meistäkin, huikea askel pesäpallon markkinoinnille.
    Tsekkaa: http://superjymy.fi/jymy-aloittaa-kauden-2017-fuengirolassa/

    VastaaPoista