keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tyyntä myrskyn edellä

Blogi on viime kuukaudet viettänyt hiljaiseloa. Suurin syy tälle on työn alla oleva kirjaprojektimme, joka on vaatinut nyt paljon huomiotani.


Keväällä 2017 ilmestyy Talentumin kustantamana urheilubisnekseen nimenomaisesti seuranäkökulmasta pureutuva kirjamme, josta tulee todella mielenkiintoinen. Kirjaa varten on haastateltu jo reilut parikymmentä suomalaista seurajohtajaa. Näiden lisäksi mukana on myös mm. Malaga C.F:n suomalaisen fan clubin puheenjohtajan haastattelu. Erittäin mielenkiintoinen tarina siitä millainen kannattajayhteisö on rakentunut Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten keskuudessa.

Mukana kirjassa ovat käytännössä kaikki Suomen menestyneimmät seurat. Hyvänä esimerkkinä uunituoreeseen Juha Junnon haastatteluun perustuva Oulun Kärppien tarina. Junno ei yleensä halua antaa haastatteluja tällaisiin projekteihin, mutta kirjamme tapauksessa hän teki poikkeuksen. Junno oli muuten saanut Kärppien huikeat talousluvut tutustuttavakseen samaisena päivänä haastattelun suorittamisen kanssa.

Mukaan on saatu myös monia haastatteluja seurajohtajilta, jotka ovat joutuneet todistamaan lähietäisyydeltä rajujakin epäonnistumisia. Kirjassa pureudutaan esimerkiksi FC Honka -caseen tuolloisten omistajien ja seurajohdon itsensä kertomana.

Lajeista kirjassa on edustettuna esimerkiksi jääkiekko, jalkapallo, pesäpallo, lentopallo. koripallo ja salibandy.

Kirjassa paneudutaan mm. kannatukseen ja sen taustoihin ilmiönä.

Mukana on siis hienoja sankaritarinoita, mutta myös traagisiakin tarinoita siitä, kun kaikki ei todellakaan aina mene kuten suunniteltu. Kirjan haastatteluista ja seuratarinoista vastaa pääosin mm. FC Hongan ja Lentopalloliiton toimitusjohtajana urallaan toiminut Tero Auvinen.

Kirjan teoreettisemmasta (joskin tarkoituksella mahdollisimman helppolukuisesta) osiosta vastaa puolestaan allekirjoittanut yhdessä Turun ammattikorkeakoulun urheilujohtamisen lehtorina työskentelevän Jaakko Haltian kanssa. Ja selvennyksenä vielä, että tätä kirjaprojektia ei pidä sekoittaa oppikirjaprojektiimme, joka on edelleen hautumassa. Tämä kirja tulee olemaan enemmän tarinallinen, jossa teoriaosuus on kuitenkin loppupeleissä pienemmässä roolissa.

Teoriaosuudessa peilataan suomalaisten urheiluseurojen tarinoita mm. kansainväliseen urheilubränditutkimukseen. Yhdistelemällä akateemista kirjallisuutta omiin kokemuksiini olen luonut kirjaa varten oman viitekehyksen suomalaisen seurabrändin johtamiselle.

Lisäksi oma osio annetaan urheiluseurojen yhteiskuntavastuulle ja sen mukanaan tuomille mahdollisuuksille. Kirjassa esiteltyjen tarinoiden pohjilta laaditaan myös yhteenvetoa niistä tekijöistä, jotka edesauttavat urheiluseuraa menestymään. Ja tässä tapauksessa menestyksellä ei tarkoiteta pelkästään urheilullista puolta. Painotus on vahvasti nimenomaisesti taloudellisessa menestyksessä ja pitkäjänteisessä seuran kehittämisessä.

Kirjasta tulee tarkempaa tietoa viimeistään vuodenvaihteen tietämillä. Sitä ennen ohjelmassa on paljon erilaisia koulutus- ja puhujakeikkoja urheilubisnekseen ja urheilumarkkinointiin liittyen. Pari esimerkkiä näistä ovat Liigan kauden avaustilaisuus Tampereella sekä Imatra Base Campin urheilubisnes-seminaari syyskuussa (http://www.basecampseminaari.fi/). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti